Old line® tarkoittaa siperianhuskyjen vanhaa sukulinjaa, jonka koirat on jalostettu tarkoituksena säilyttää alkuperäinen, arktinen työkoira-siperianhusky. Old line siperianhuskyja ei ole jalostettu näyttelymuodin mukaan tai vinttikoiramaiseksi ei-arktiseksi koiraksi valjakkokilpailujen vaatimuksiin. Old line® jalostukseen kuuluu myös rodun terveyden vaaliminen SPY:n vaatimilla terveystarkastuksilla ja jalostustoimikunnan hyväksymillä yhdistelmillä.

Alkuperäinen siperianhusky oli arktinen työkoira Koillis-Siperiasta Tsukotkan alueelta. Siperian ilmasto-olosuhteet ovat todella vaativat ja koirat muovautuivat sopiviksi juuri siihen ympäristöön. Koirilla oli vahva työkoiran luusto, tiivis rakenne, kaksikerroksinen arktinen turkki ja monet muut ulkomuodon yksityiskohdat, jotka tekivät siitä sopeutuneen elinympäristöönsä. Koiria saattoi elää suurissakin laumoissa, joten niiden tuli olla luonteeltaan laumaelämään soveltuvia. Ne elivät myös hyvin läheisessä vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa leikkien lasten kanssa ja jopa nukkuen sisällä ihmisten vieressä näitä lämmittäen.

Siperia oli (ja on yhä) hyvin eristäytynyttä aluetta ja koirakanta muodostui yhtenäiseksi tyypiksi. Tsuktsit myös harjoittivat koiranjalostusta valitsemalla jalostukseen käytettävät nartut jo pienten pentujen joukosta ja jättämällä vain parhaat siitosurokset kastroimatta.

Nykytutkimuksen mukaan koiran alkujuuret löytyvätkin juuri Siperiasta ja Kuuhaukun old line® koirat edustavat hyvin vanhaa koiratyyppiä. Alueella asui lähekkäin eri kansoja ja koiratyypeissä oli pieniä eroja. Eri kansojen koirat ovat voineet jossain määrin sekoittua keskenään, tsuktsien naapureita olivat pohjoisessa ja idässä inuitit, etelässä korjakit, eveenit ja itelmeenit (Kamtšatkalla) sekä tunguusit lännessä. Kyseessä on siis vuosituhansia vanha koirarotu.

Inuiteilla oli kahta eri koiratyyppiä malamuutti ja grönlanninkoira (eskimokoira) asuinalueesta riippuen ja siperianhuskyyn tiedetään alkuaikoina Alaskassa sekoittuneen ainakin malamuutti-tyypin koiria. Inuitien koirat olivat niin ikään rekikoirina, ja niitä käytettiin myös apuna metsästyksessä. Mitä kauemmas meren rannalta mentiin, sitä vähemmän käytettiin juuri rekikoiriksi erikoistuneita koiria ja kuljetukseen käytettiin pääelinkeinona toimivia poroja. Tunguusit asuttavat hyvin laajaa aluetta Siperiassa ja Kaukoidässä ja heidän elinalueella tunnetaan jakutianlaika-tyypin rekikoira, joka alkuperäisessä muodossaan muistutti paljon tšuktsikoiria (valitettavasti tietojemme mukaan jakutianlaikan perimä ei tänä päivänä välttämättä ole enää niin alkuperäinen). Kauemmaksi länteen mennessä tavataan taimyr-tyypin rekikoiria, joita käytettiin myös paimenkoirina ja nenetsien samojedinkoiria, jotka ovat sekä reki- että paimenkoiria. Nenetsikoiria muistuttavat Lapin paimenkoirat ovatkin jo erikoistuneet porojen paimentamiseen, eikä niitä tunneta rekikoirina. Etelässä korjakeilla, eveeneillä ja itelmeeneillä oli rekikoiria, mutta myös metsästyslaikoihin kuuluvia itäsiperianlaikoja. Niitä käytettiin myös jossain määrin vetokoirina, vaikka ne eroavatkin hieman tyypiltään tyypillisestä rekikoirasta.). Siperianhuskyn kohdalla pääpaino on tsuktsikoirissa, sillä kaikki Alaskaan tuotetut koirat, joihin rotu perustuu, tuotiin Tsukotkalta.

Siperianhuskyn historia USA:ssa alkoi vasta vuonna 1908, kun venäläinen William Goosak toi Alaskaan 10 koiran valjakon. Koirat olivat tsuktsikoiria, ja valjakko osallistui uuteen valjakkokilpailuun All Alaska Sweepstakesiin vuonna 1909 sijoittuen kolmanneksi. Kilpailu oli n. 700 km pituine,n ja se oli suunniteltu testaamaan parhaat työkoirat vaativissa olosuhteissa. Ensimmäisissä kilpailuissa voittajavaljakoissa juoksi suuria risteytyskoiria, jotka olivat bernhardinkoiran ja malamuutin tyyppisiä koiria. Kiinnostuttuaan tsuktsikoirista myös Fox Maule Ramsay matkusti Siperiaan ja tuotti Tsukotkalta 40-70 rekikoiraa töihin kaivauksille vetämään puutavaraa ylös vuorille. Ramsayn koirat osallistuivat vuoden 19010 Sweepstakesiin sijoittuen 1., 2. ja 4. sijoille.

Voittajavaljakon ajaja John Johnson tuotti vuonna 1911 Itäniemestä 14 tsuktsikoiraa. Vuonna 1913 16 tsuktsikoiran valjakko matkusti Itäniemestä Beringinsalmen yli Nomeen ja kaksi niistä, Dolly ja Happy, olivat merkittäviä kantakoiria. Myös Nellie-niminen narttu oli tuotettu ilmeisesti Tsukotkalta Anadyr-joen suulta. Seuraavan kerran Siperiasta koiria toi Leonhard Seppala vuonna 1914, koirat tulivat Petropavlovskista (Kamtšatka) eikä niitä koskaan käytetty jalostukseen. 20-luvulla Seppala tuotti vielä 4 tsuktsikoiraa ja uudelleen lisää samasta paikasta vuonna 1930. Nuo vuoden 1930 tuonnit olivat viimeiset ja rotu virallistettiin AKC:ssa samana vuonna. Uusia tuonteja ei enää tuotu, koska matkustaminen Siperiaan vaikeutui. Ennen rekisteröintiä suurin osa siperiankoirista oli Leonhard Seppalalla Alaskassa ja New Englannissa, ja rotuun sekoittui myös malamuutti-tyypin koiria, mm. kuuluisa Togo oli malamuuttisekoitus.

Vuodesta 1930 lähtien siperialaiset rekikoirat rekisteröitiin siperianhuskyiksi ja ensimmäinen rotumääritelmä julkaistiin vuonna 1932. Alkuperäiset siperianhuskyt olivat suhteellisen tiivisrakenteisia ja vankkaluustoisia (heavy bone), uroksien painon yläraja oli 29 kg, narttujen 24,5 kg. Siperianhuskyt menestyivät pitkään New Englannin kilpailuissa. Ensimmäisiä kenneleitä olivat Seppala-Ricker (ei kennelnimeä), Northern Light, Belford, Chinook, of Seppala (ei Seppalan kennel), Foxstand, Cold River, Monadnock ja Calivali (nämä kaikki olivat old linea, Calivali myöhemmin kilpalinjaa). 40-luvun kenneleitä olivat Gatineau, White Water Lake, Igloo Pak, Kabkol, Dichoda, Alaskan, Bow Lake, Huskie Haven, Little Alaska ja Tyndrum (kaikki old linea, Igloo Pak ja Alaskan of Anadyr vain 70-luvulle asti).

Ensimmäiset vuosikymmenet siperianhuskyn tilanne oli hyvä. Kasvattajat käyttivät koiriaan rekikoirina, ja monet olivat hyviä esimerkkejä ns. dual purpose koirista, eli heidän koiransa menestyivät sekä näyttelyissä että kilparadoilla (Monadnock oli näistä menestynein). Myöhempiä kenneleitä olivat mm. Bryar/Norvik/Mulpus Brook’s, Snow Ridge, McLeanin ja McFaulin of Seppala, Marlytuk, Gagnon, Alakazan, Yeso Pac, Foxhaunt, Frosty Aire, Fra-Mar, Long Peak, Murex, Savdajaure, Baltic ja Koryak.

Kilpailuihin painottuvien kenneleiden koirien tyyppi alkoi muuttua sitä mukaa kun kilpailuihin alkoi osallistua uudentyyppisiä koiria. Kilpailuissa alkoi yhä enemmän näkyä ns. alaskanhuskyja, jotka olivat intiaanikoirien ja mm. vintti- ja lintukoirien risteytyksiä. Kilpakoirien tyyppi alkoi muuttua kevyempään, raajakkaaseen ja lyhytturkkiseen, paremmin nopeuskilpailuihin soveltuvaan koiratyyppiin. 70-luvulla syntyivät viimeiset tunnettujen kilpailuihin painottuvien kenneleiden, kuten Igloo Pakin ja Alaskan (Anadyr) kenneleiden, old lineksi hyväksyttävät koirat. Monet 70-luvun kilpakenneleistä kasvattivat myös monirotuisia ja alaskanhuskyja, mm. Igloo Pak ja Zero vaihtoivat lopulta kokonaan risteytyskoiriin. 70- ja 80-luvuilla tehtiin luvattomia “rotuunottoja” niin Euroopassa kuin USA:ssakin. Näitä alaskanhuskyja ja niiden jälkeläisiä rekisteröitiin myös Suomen Kennelliiton rekisteriin siperianhuskyina. Ko. risteytyskoiria ei hyväksytä old lineen, koska old linen jalostuksessa halutaan säilyttää oikea, arktinen tyyppi, alkuperäinen perimä ja oikea luonne.

80-luvulla siperianhusky oli maailmallakin hyvin tunnettu. Näyttelyissä alettiin hakea näyttäviä koiria ja kehässä hienolta näyttäviä lentäviä liikkeitä, mikä on tyypillistä muillekin eri rotujen näyttelykoirille, ja syntyi voimakkaasti näyttelyihin painottuvia kenneleitä. 1980-luvulla Innisfree’s Sierra Cinnar voitti Westminsterin suuren näyttelyn ja siitä tuli suosittu matador-uros; itse asiassa tähän samaan koiraan perustuu pitkälti näyttelylinjan geenipooli, ja se on periyttänyt vahvasti rakennettaan luoden show-tyypin. Show-tyypin koirissa on rotumääritelmän vastaisia rakennevirheitä (juuri noita näyttelykoirille tyypillisiä), joita ei haluttu old lineen, ja show linja eriytyikin vanhasta linjasta rakenteeltaan omaksi tyypikseen ja linjakseen. Old line® koirissa ei saa olla kuin korkeintaan 6,25% show linjaa eli Sierra Cinnaria ja sen jälkeläisiä. Old line®–koirien jalostuksessa halutaan säilyttää alkuperäinen käyttökoiran luonne ja terve työkoiran rakenne, minkä takia old lineen ei sekoiteta show linjaa, joka on myös hyvin suppea geenipooliltaan näyttelyvoittajien käytön vuoksi.

Koska old line® siperianhuskyista on tullut niin haluttuja, on 2010-luvulla rodun pariin ilmestynyt myös pentutehtailijoita. Old line® on rekisteröity virallisesti tavaramerkiksi kesällä 2015, mikä takaa sen, että old line® siperianhuskyja kasvatetaan vain SPY-86 ry:n alaisissa kenneleissä ja sen jalostusvaatimusten piirissä. Myös itse Kuuhaukun kennel on tavaramerkin alla, koska SPY:n ulkopuolella on yritetty myydä pentuja Kuuhaukun kennelin ja old linen maineella piittaamatta koirien terveydestä, eikä Kuuhaukun kennelillä ole minkäänlaista yhteistyötä näiden henkilöiden kanssa. SPY:n ulkopuolella tehdyissä pentueissa on käytetty ja yritetty astuttaa SPY:n jalostustoimikunnan hylkäämiä koiria, annettu väärää tietoa koirien terveystuloksista, ei ole noudatettu SPY:n terveystutkimusvaatimuksia eikä ole kerrottu yhdistelmien riskeistä pennunostajille.