Kuuhaukun jälkikasvua Iditarodissa
Kuuhaukun Ikuisen Rakkauden, “Rascal”-poikani, jälkikasvua juoksi vuoden 2007
Iditarodissa Howln´n Wind kennelin A-valjakossa.
Troika´s Nordic Blizzard ja Troika´s Nordic Icon ovat myös kansainvälisiä
muotovalioita, kuten moni muukin koira Don Smidtin valjakossa. Valjakko koostui
old line® ja show line koirista (80 % old linea), ja A-valjakon johtajakoira on
Kanadan muotovalio Troika´s Orion. Troika kennel onkin yhteistyössä Howln´n
Windin kanssa.
84 starttaavasta valjakosta vain kaksi koostuu rekisteröidyistä koirista (loput
ovat alaskanhusky- eli monirotuis-valjakoita), toisessa valjakossa on kilpa- ja
show-linjaisia koiria.
Howln´n Windin valjakossa toteutuu dual purpose-jalostusperiaate, missä
päämääränä on sekä käyttö että ulkomuoto. Ja sehän onkin käyttökoiran
jalostuksessa ihanne, että näyttelymenestyjä on myös hyvä työkoira. Iditarod on
korkealle arvostettu ja hyvin vaativa kilpailu, jonka pituus on peräti 1800 km.
Useampi ihminen on kiivennyt Mount Everestille, kuin päässyt maaliin
Iditarodissa! Kilpailu lähtee Anchoragesta, Alaskan länsi- keskustasta, ja
päättyy Nomeen, läntisen Beringin salmen rannikolle. Se kestää 10-17 päivää.
Kilpailuun osallistuminen on jo saavutus, sillä kilpailijat valitaan karsinnan
perusteella. Monille ajajille tärkein päämäärä on vain ajaa reitti läpi maaliin
saakka toivoen, että mahdollisimman moni koira valjakossa tulee maaliin. Reitti
ajetaan legendaarista seerumireittiä Anchoragesta Nomen kaupunkiin, ja se on
reitin varrella oleville kylille vuoden suurin tapahtuma.
Valjakoita starttasi yhteensä 84, ja niistä 25 joutui keskeyttämään. Ensimmäisen
viikon aikana keskeyttäneitä oli jo 18. Kilpailun alkumatkalla oli vaikea
reittiosuus, jossa oli jäätäviä lumimyrskyjä, jotka tuuli voimisti vastaamaan
yli 40 asteen pakkasta. Reitillä oli myös tuulen kasaamia kinoksia ja
myrskytuuli lennätti maa-ainesta vaikeuttaen kulkua, ja moni keskeyttikin jo
alkutaipaleella ylivoimaisten olosuhteitten vuoksi. Kaikista lähteneistä
valjakoista vain kahdessa oli kaikki 16 koiraa jäljellä maaliin tultaessa, ja
toinen näistä valjakoista oli Howln`n Windin. Se kertonee jotain old line®
koirien kestävyydestä. Donin päämääränä oli tuoda kaikki koirat maaliin hyvässä
kunnossa ja voittaa toinen rekisteröity valjakko; nämä päämääränsä hän
saavuttikin, ja vielä ensikertalais-ajajana (rookie), mikä sekin on
ennennäkemätön saavutus! Toinen rekisteröity valjakko nimittäin joutui
keskeyttämään, koska sen johtajakoira sai vuotavan vatsahaavan. Koska stressi
laukaisee sairauden, voi kysyä, vaadittiinko koirilta liikaa. Toisaalta vain
kilpailuihin jalostaminen näyttää vievän jalostusta suuntaan, missä koirat eivät
itse enää osaa/saa säännöstellä voimavarojaan. Kilpailuissa on yleensä
lyhyemmillä matkoilla eduksi, että koira juoksee mahdollisimman nopeasti
mahdollisimman pitkään. Tämän osoittaa suuri keskeyttäneiden valjakoiden määrä
Iditarodissa sekä se, että ainoastaan kahden valjakon kaikki koirat (näistä
toinen Donin) 84 valjakosta pääsivät maaliin. Leo Rasmussen, joka on
osallistunut tähän kilpailuun 35 vuoden ajan, sekä Martin Buser molemmat ovat
todenneet, että vuoden 2007 kilpailu oli historian rankin johtuen äärimmäisistä
sää- ja keliolosuhteista, joten Don todella teki koirineen “miehen työn” kun
selvisi ensikertalais-ajajana maaliin.
Oikea siperianhusky juoksee “järki päässä”, ajatuksella ja voimiaan säästäen (Huom.
kohtalainen nopeus). Hyvät rekikoirat osaavat jakaa voimavaransa, mikä oli
tärkeätä tsuktsien vetokoiralle, sillä arktisissa olosuhteissa tärkeintä oli
luotettavuus perille pääsemisessä ja energiaa säästävä työskentely. Usein
näyttelykehässä nähtävä lentävä ravi tuhlaa energiaa ja eikä ole
tarkoituksenmukainen ajateltaessa siperianhuskyn työtehtävää.
Maaliskuussa Alaskassa ei ole niin kylmä kuin Siperiassa, pakkasta oli Iditarodin aikaan alle -10 astetta, lukuun ottamatta alkutaipaleen lumimyrskyjä. Koska old line® koirilla on kunnollinen, arktinen turkki, Don ajoi koiriaan yöllä, sillä koirien oli helpompi juosta kylmemmässä. Old line® koirat pystyvät parhaimpiin suorituksiinsa, kun pakkasta on yli -10 astetta. Usein kilpailuolosuhteet suosivatkin liian ohutta, ei-arktista turkkia. Kerran kilpailussa Donin ajaessa paljaalla jäällä hän tunsi itsensä väsyneeksi ja näki, että koiratkin tarvitsevat lepoa. Hän vain pysäytti jäälle ja koirat kiertyivät jäälle kerälle nukkumaan hänen itsensä asettuessa rekeen. Ohiajavat ajajat hymyilivät ja totesivat, että niin, sinä tosiaan voit noiden koirien kanssa pysähtyä lepäämään mihin vain niiden paksun turkin ansiosta
Kaikenlaista voi sattua matkan varrella tässä kovassa kisassa. Eräs ajaja mursi
jalkansa, ja toinen oli pudonnut reestä koirien jatkaessa matkaansa. Ajaja sai
kyydin toiselta kilpailijalta toivoen löytävänsä koiransa seuraavalta
tarkistuspisteeltä. Nämä olivat kuitenkin kääntyneet uralta, ja useiden
moottorikelkkojen avulla valjakko ja ajaja taas palautettiin yhteen. Omaiset
taas voivat vain istua ja odottaa, kun ajajat ovat reitillä. He voivat lukea
kilpailun kulusta netistä ja näkevät taukopaikalta otetuissa kuvissa kilpailevan
perheenjäsenensä.
Don ajoi keskimäärin 113 km vuorokaudessa yli kahden viikon ajan, joten suoritus on erinomainen ja vastaa hyvin alkuperäistä käyttöä. Ajasta voi laskea, että voittovaljakon koiria on ajettu n. 200 km vuorokaudessa. Liekö koirat saaneet riittävästi lepoa vai meneekö ajajan voitontahto koirien hyvinvoinnin edelle. Ikävä tapaus olikin vuoden 2007 Iditarodissa, kun eräs ajaja jo varsin lähellä Nomea alkoi hakata kaikkia koiriaan, kun kaksi niistä oli uupumuksesta kaatunut jäälle. Ajaja diskattiin, ja seuraavana päivänä toinen uupuneista koirista menehtyi. Tämä on esimerkki, miten kilpailussa voi unohtua koirien hyvinvointi ja moraaliset asiat. Ihminenhän etiikasta on vastuussa, koska eläimet ovat meidän armoillamme. Kilpaileminen on hyväksyttävää vain eläinten ehdoilla.
Valjakon nopeus on mitattu kokonaisajasta lepotaukoineen reitillä yhteensä eli
se ei kerro varsinaista keskinopeutta liikkeessä. Sitä ei myöskään voi verrata
vanhoihin All Alaska Sweeptakesin nopeuksiin, koska Iditarod on n. kaksi kertaa
pidempi kuin All Alaska Sweeptakes. 300-500 km:n kilpailumatkat eivät ole
verrattavissa Iditarodiin vaatimustasoltaan. Silti Yukon Quest on vieläkin
vaativampi, sillä reittejä ei ole valmiiksi aurattu ja ajajat ovat reitillä
täysin omillaan. Don Smidt haluaakin osallistua seuraavaksi Yukoniin, sillä
hänen arvelee, että juuri näissä kovissa olosuhteissa old line® siperianhuskyt
ovat parhaimmillaan. Don on huomannut, että old linet ovat erinomaisia
käyttökoiria, ja hänellä on vaimonsa Denisen kanssa toivomuksena saada
jalostuskanta kokonaan old lineksi.
Donin valjakko on kiinnittänyt huomiota siperianhusky-kasvattajien keskuudessa.
ShowSibesin sivuilla hehkutettiin 16. maaliskuuta , kun kilpailu vielä oli
käynnissä:
“Viimeinen ja ainoa puhdasrotuinen siperianhusky-valjakko, joka vielä juoksee
Iditarodissa musherinaan Don Smidt, saapui Kaltagiin (väliasema) 1.10 tänä
aamuna KAIKKI 16 siperialaista valjakossa. Niille, jotka eivät tiedä,
kerrottakoon, että Kaltag on piste, missä Pohjoinen reitti (ajetaan parillisina
vuosina) yhtyy Eteläiseen reittiin (joka ajetaan parittomina vuosina) ja
Pohjoinen reitti on siis tämän vuoden reitti.
Nyt Donaldin täytyy ajaa 144 km saavuttaakseen Unalakleetin kaupungin, joka
sijaitsee Norton Soundin reunalla. Sitten hän kääntyy ja ajaa pitkin rannikolla
kulkevaa uraa jonkin matkaa päämääränä ylittää jää, osa Norton Bayta (Huom!
Seerumiajon reitti). Unalakleetin jälkeen valjakon täytyy vielä jaksaa neljän
muun tarkistuspisteen ohi, mistä kertyy matkaa n. 300 km, saavuttaakseen White
Mountainin. Tämän jälkeen hänellä on vain 123 km:n matka Nomeen.
Donaldin pitäisi saavuttaa Nome myöhäisinä tunteina 15:ntenä päivänä tai ei
ainakaan myöhemmin kuin keskipäivällä 16. kilpailupäivänä. Ja ei ehkä Red
Lanternin sijoituksella, sillä tällä hetkellä hänen jäljessään on yksi valjakko.
Mutta 15-16 päivää ei ole huono aika ensikertalaiselle, joka ajaa
siperialaisilla ottaen huomioon kokonaismatka, josta valjakon täytyy selviytyä.
Go Siberians!”
Donin suorituksesta on syytä olla hyvinkin ylpeä vielä senkin vuoksi, että tämä
oli ensimmäinen kerta kun ensikertalaisajaja tuo maaliin koko valjakon
AKC-rekisteröityjä siperianhuskyja Iditarodissa.
Michael Jennings, The New Complete Siberian Husky -kirjan kirjoittaja ja pitkän linjan siperianhusky-harrastaja, kirjoitti Carol Dixonille, Troika-kennelin kasvattajalle:
“Kyllä, jo pääseminen maaliin Iditarodissa ON tietynlainen voitto. On ilmeistä, että tässä kilpailussa on paljon enemmän niin historiallisesti kuin sosiologisesti, kuin vain voitto. Se on kunnianosoitus koirille ja tuolle (historialliselle) paikalle ja todellisille ihmisille, jotka asuvat siellä, kunnianosoitus kestävälle ja arvonsa tuntevalle elämälle.”