Kuuhaukun Ikuisen Rakkauden, “Rascal”-poikani, jälkikasvua juoksi vuoden 2007 Iditarodissa Howln´n Wind kennelin A-valjakossa.

Troika´s Nordic Blizzard ja Troika´s Nordic Icon ovat myös kansainvälisiä muotovalioita, kuten moni muukin koira Don Smidtin valjakossa. Valjakko koostui old line® ja show line koirista (80 % old linea), ja A-valjakon johtajakoira on Kanadan muotovalio Troika´s Orion. Troika kennel onkin yhteistyössä Howln´n Windin kanssa.
84 starttaavasta valjakosta vain kaksi koostuu rekisteröidyistä koirista (loput ovat alaskanhusky- eli monirotuis-valjakoita), toisessa valjakossa on kilpa- ja show-linjaisia koiria.

        

Howln´n Windin valjakossa toteutuu dual purpose-jalostusperiaate, missä päämääränä on sekä käyttö että ulkomuoto. Ja sehän onkin käyttökoiran jalostuksessa ihanne, että näyttelymenestyjä on myös hyvä työkoira. Iditarod on korkealle arvostettu ja hyvin vaativa kilpailu, jonka pituus on peräti 1800 km. Useampi ihminen on kiivennyt Mount Everestille, kuin päässyt maaliin Iditarodissa! Kilpailu lähtee Anchoragesta, Alaskan länsi- keskustasta, ja päättyy Nomeen, läntisen Beringin salmen rannikolle. Se kestää 10-17 päivää. Kilpailuun osallistuminen on jo saavutus, sillä kilpailijat valitaan karsinnan perusteella. Monille ajajille tärkein päämäärä on vain ajaa reitti läpi maaliin saakka toivoen, että mahdollisimman moni koira valjakossa tulee maaliin. Reitti ajetaan legendaarista seerumireittiä Anchoragesta Nomen kaupunkiin, ja se on reitin varrella oleville kylille vuoden suurin tapahtuma.

Valjakoita starttasi yhteensä 84, ja niistä 25 joutui keskeyttämään. Ensimmäisen viikon aikana keskeyttäneitä oli jo 18. Kilpailun alkumatkalla oli vaikea reittiosuus, jossa oli jäätäviä lumimyrskyjä, jotka tuuli voimisti vastaamaan yli 40 asteen pakkasta. Reitillä oli myös tuulen kasaamia kinoksia ja myrskytuuli lennätti maa-ainesta vaikeuttaen kulkua, ja moni keskeyttikin jo alkutaipaleella ylivoimaisten olosuhteitten vuoksi. Kaikista lähteneistä valjakoista vain kahdessa oli kaikki 16 koiraa jäljellä maaliin tultaessa, ja toinen näistä valjakoista oli Howln`n Windin. Se kertonee jotain old line® koirien kestävyydestä. Donin päämääränä oli tuoda kaikki koirat maaliin hyvässä kunnossa ja voittaa toinen rekisteröity valjakko; nämä päämääränsä hän saavuttikin, ja vielä ensikertalais-ajajana (rookie), mikä sekin on ennennäkemätön saavutus! Toinen rekisteröity valjakko nimittäin joutui keskeyttämään, koska sen johtajakoira sai vuotavan vatsahaavan. Koska stressi laukaisee sairauden, voi kysyä, vaadittiinko koirilta liikaa. Toisaalta vain kilpailuihin jalostaminen näyttää vievän jalostusta suuntaan, missä koirat eivät itse enää osaa/saa säännöstellä voimavarojaan. Kilpailuissa on yleensä lyhyemmillä matkoilla eduksi, että koira juoksee mahdollisimman nopeasti mahdollisimman pitkään. Tämän osoittaa suuri keskeyttäneiden valjakoiden määrä Iditarodissa sekä se, että ainoastaan kahden valjakon kaikki koirat (näistä toinen Donin) 84 valjakosta pääsivät maaliin. Leo Rasmussen, joka on osallistunut tähän kilpailuun 35 vuoden ajan, sekä Martin Buser molemmat ovat todenneet, että vuoden 2007 kilpailu oli historian rankin johtuen äärimmäisistä sää- ja keliolosuhteista, joten Don todella teki koirineen “miehen työn” kun selvisi ensikertalais-ajajana maaliin.

Oikea siperianhusky juoksee “järki päässä”, ajatuksella ja voimiaan säästäen (Huom. kohtalainen nopeus). Hyvät rekikoirat osaavat jakaa voimavaransa, mikä oli tärkeätä tsuktsien vetokoiralle, sillä arktisissa olosuhteissa tärkeintä oli luotettavuus perille pääsemisessä ja energiaa säästävä työskentely. Usein näyttelykehässä nähtävä lentävä ravi tuhlaa energiaa ja eikä ole tarkoituksenmukainen ajateltaessa siperianhuskyn työtehtävää.

Maaliskuussa Alaskassa ei ole niin kylmä kuin Siperiassa, pakkasta oli Iditarodin aikaan alle -10 astetta, lukuun ottamatta alkutaipaleen lumimyrskyjä. Koska old line® koirilla on kunnollinen, arktinen turkki, Don ajoi koiriaan yöllä, sillä koirien oli helpompi juosta kylmemmässä. Old line® koirat pystyvät parhaimpiin suorituksiinsa, kun pakkasta on yli -10 astetta. Usein kilpailuolosuhteet suosivatkin liian ohutta, ei-arktista turkkia. Kerran kilpailussa Donin ajaessa paljaalla jäällä hän tunsi itsensä väsyneeksi ja näki, että koiratkin tarvitsevat lepoa. Hän vain pysäytti jäälle ja koirat kiertyivät jäälle kerälle nukkumaan hänen itsensä asettuessa rekeen. Ohiajavat ajajat hymyilivät ja totesivat, että niin, sinä tosiaan voit noiden koirien kanssa pysähtyä lepäämään mihin vain niiden paksun turkin ansiosta

Kaikenlaista voi sattua matkan varrella tässä kovassa kisassa. Eräs ajaja mursi jalkansa, ja toinen oli pudonnut reestä koirien jatkaessa matkaansa. Ajaja sai kyydin toiselta kilpailijalta toivoen löytävänsä koiransa seuraavalta tarkistuspisteeltä. Nämä olivat kuitenkin kääntyneet uralta, ja useiden moottorikelkkojen avulla valjakko ja ajaja taas palautettiin yhteen. Omaiset taas voivat vain istua ja odottaa, kun ajajat ovat reitillä. He voivat lukea kilpailun kulusta netistä ja näkevät taukopaikalta otetuissa kuvissa kilpailevan perheenjäsenensä.

Don ajoi keskimäärin 113 km vuorokaudessa yli kahden viikon ajan, joten suoritus on erinomainen ja vastaa hyvin alkuperäistä käyttöä. Ajasta voi laskea, että voittovaljakon koiria on ajettu n. 200 km vuorokaudessa. Liekö koirat saaneet riittävästi lepoa vai meneekö ajajan voitontahto koirien hyvinvoinnin edelle. Ikävä tapaus olikin vuoden 2007 Iditarodissa, kun eräs ajaja jo varsin lähellä Nomea alkoi hakata kaikkia koiriaan, kun kaksi niistä oli uupumuksesta kaatunut jäälle. Ajaja diskattiin, ja seuraavana päivänä toinen uupuneista koirista menehtyi. Tämä on esimerkki, miten kilpailussa voi unohtua koirien hyvinvointi ja moraaliset asiat. Ihminenhän etiikasta on vastuussa, koska eläimet ovat meidän armoillamme. Kilpaileminen on hyväksyttävää vain eläinten ehdoilla.

Valjakon nopeus on mitattu kokonaisajasta lepotaukoineen reitillä yhteensä eli se ei kerro varsinaista keskinopeutta liikkeessä. Sitä ei myöskään voi verrata vanhoihin All Alaska Sweeptakesin nopeuksiin, koska Iditarod on n. kaksi kertaa pidempi kuin All Alaska Sweeptakes. 300-500 km:n kilpailumatkat eivät ole verrattavissa Iditarodiin vaatimustasoltaan. Silti Yukon Quest on vieläkin vaativampi, sillä reittejä ei ole valmiiksi aurattu ja ajajat ovat reitillä täysin omillaan. Don Smidt haluaakin osallistua seuraavaksi Yukoniin, sillä hänen arvelee, että juuri näissä kovissa olosuhteissa old line® siperianhuskyt ovat parhaimmillaan. Don on huomannut, että old linet ovat erinomaisia käyttökoiria, ja hänellä on vaimonsa Denisen kanssa toivomuksena saada jalostuskanta kokonaan old lineksi.

Donin valjakko on kiinnittänyt huomiota siperianhusky-kasvattajien keskuudessa. ShowSibesin sivuilla hehkutettiin 16. maaliskuuta , kun kilpailu vielä oli käynnissä:

“Viimeinen ja ainoa puhdasrotuinen siperianhusky-valjakko, joka vielä juoksee Iditarodissa musherinaan Don Smidt, saapui Kaltagiin (väliasema) 1.10 tänä aamuna KAIKKI 16 siperialaista valjakossa. Niille, jotka eivät tiedä, kerrottakoon, että Kaltag on piste, missä Pohjoinen reitti (ajetaan parillisina vuosina) yhtyy Eteläiseen reittiin (joka ajetaan parittomina vuosina) ja Pohjoinen reitti on siis tämän vuoden reitti.

Nyt Donaldin täytyy ajaa 144 km saavuttaakseen Unalakleetin kaupungin, joka sijaitsee Norton Soundin reunalla. Sitten hän kääntyy ja ajaa pitkin rannikolla kulkevaa uraa jonkin matkaa päämääränä ylittää jää, osa Norton Bayta (Huom! Seerumiajon reitti). Unalakleetin jälkeen valjakon täytyy vielä jaksaa neljän muun tarkistuspisteen ohi, mistä kertyy matkaa n. 300 km, saavuttaakseen White Mountainin. Tämän jälkeen hänellä on vain 123 km:n matka Nomeen.

Donaldin pitäisi saavuttaa Nome myöhäisinä tunteina 15:ntenä päivänä tai ei ainakaan myöhemmin kuin keskipäivällä 16. kilpailupäivänä. Ja ei ehkä Red Lanternin sijoituksella, sillä tällä hetkellä hänen jäljessään on yksi valjakko. Mutta 15-16 päivää ei ole huono aika ensikertalaiselle, joka ajaa siperialaisilla ottaen huomioon kokonaismatka, josta valjakon täytyy selviytyä. Go Siberians!”

Donin suorituksesta on syytä olla hyvinkin ylpeä vielä senkin vuoksi, että tämä oli ensimmäinen kerta kun ensikertalaisajaja tuo maaliin koko valjakon AKC-rekisteröityjä siperianhuskyja Iditarodissa.

Michael Jennings, The New Complete Siberian Husky -kirjan kirjoittaja ja pitkän linjan siperianhusky-harrastaja, kirjoitti Carol Dixonille, Troika-kennelin kasvattajalle:

“Kyllä, jo pääseminen maaliin Iditarodissa ON tietynlainen voitto. On ilmeistä, että tässä kilpailussa on paljon enemmän niin historiallisesti kuin sosiologisesti, kuin vain voitto. Se on kunnianosoitus koirille ja tuolle (historialliselle) paikalle ja todellisille ihmisille, jotka asuvat siellä, kunnianosoitus kestävälle ja arvonsa tuntevalle elämälle.”